Oulun valtuutetut

Mikko Jämsä

Olen 50-vuotta täyttänyt, hopeahääpäivää viettänyt perheenisä ja ammatillinen erityisopettaja. Minulla on yksilöllinen keski-ikäisen aviomiehen ja isän näkökulma elämään, perehdyn asioihin ja toimin parhaani mukaan oululaisten yhteiseksi hyväksi.

Minulle tärkeitä asioita ovat lasten ja nuorten turvallinen kasvu, perheen ja parisuhteen hyvinvointi, ympäristö sekä varttuneiden tai tukea tarvitsevien oululaisten itsenäinen ja hyvä elämä.


Marja-Leena Kemppainen

 

Varavaltuutetut

Vesa Pöyhtäri

Reetta Eskola

 

Kempeleen valtuutetut

Kai Similä

Kempeleen kunnanvaltuustossa ja elinvoimavaliokunnassa. Vuonna 2012-13 olen kunnanhallituksessa.

Leena Askeli

Varavaltuutettu

Oulun kristillisdemokraatit

Luottamustoimet 

Oulun kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus, maakuntavaltuusto sekä kuntien yhdistymishallitus

Kaupunginvaltuustossa ovat kristillisdemokraattien edustajina Marja-Leena Kemppainen ja Mikko Jämsä. Marja-Leena on myös kaupunginhallituksessa ensimmäiset kaksi valtuustokautta 2009 - 2010 ja sitä myöten maakuntavaltuustossa, sekä kuntien yhdistymishallituksessa 2010-2012.

Lautakunnat

Mikko vaikuttaa opetuslautakunnassa (varalla Taisto Vähäaho). Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtokunnassa meitä edustaa varavaltuutettu Vesa Pöyhtäri (varalla Tiina Kivilinna-Korhola). Antero Metso on varajäsenenä Asuntohankinnan hallituksessa.

Käräjäoikeus 

Lautamiehinä toimivat Yrjö Kemppainen ja Ahti Kurki.

Vammaisneuvosto

Marja-Leena Kemppainen.

Muu toiminta

Valtakunnallisesti olemme mukana keskusteluissa, sekä piirijärjestöjen ja puolueen valtakunnallisessa toiminnassa. Avustamme eduskuntavaaleissa alueen ehdokkaita ja eurovaaleissa KD:n ehdokkaita